Huoltajuusriita
Tapauksessa Bronda v. Italia (9.6.1998) oli kyse siitä, oliko huostaanottotilanteessa rikottu perhe-elämän suojaa, kun kasvatusvanhempien hoitoon määrättyä lasta (valittajien tyttärentytär) ei ollut palautettu luonnolliselle perheelleen. EIT totesi muun muassa olevan riidatonta, että valittajien perhe-elämän suojaan oli puututtu. EIT totesi tältä osin, että vanhemman ja lapsen molemminpuolinen toistensa seurasta nauttiminen oli perhe-elämän suojan perusaineksia ja sen estäminen merkitsi puuttumista artiklan suojaamaan oikeuteen. Periaate soveltui myös tämän tapauksen kaltaisiin tilanteisiin, joissa kysymys oli jonkin aikaa yhdessä asuneiden lapsen ja isovanhempien suhteista. Rikkomusta ei kuitenkaan todettu.
Norjassa keskeinen säädös on lapsilaki (Lov om barn og foreldre; barnelova). Lapsen osallistumisesta itseään koskevaan päätöksentekoon säädetään lapsilain 31—33 §:ssä. Lain 31 §:n mukaan yli 7-vuotiailla on ennen päätöksentekoa oikeus ilmaista mielipiteensä itseään koskevista asioista kuten siitä, kumman vanhemman luona hän haluaa asua. 12-vuotiaan lapsen mielipiteelle on annettava suuri painoarvo.
Suomi on ratifioinut Haagissa vuonna 1996 toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lastensuojeluun liittyvissä asioissa tehdyn yleissopimuksen (SopS 9/2011), jäljempänä Haagin lastensuojelusopimus. Se on saatettu voimaan lailla 435/2009. Sopimuksessa on määräykset viranomaisten kansainvälisestä toimivallasta, sovellettavasta laista ja päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta lapsen ja hänen omaisuutensa suojelua koskevissa asioissa. Lisäksi yleissopimuksessa on luotu keskusviranomaisten yhteistyöjärjestelmä.
Ruotsin vanhemmuuslaissa (6 luvun 15 §) asetetaan molemmille vanhemmille yhteinen vastuu huolehtia siitä, että lapsen oikeus tavata sitä vanhempaa, jonka luona hän ei asu, toteutuu mahdollisimman pitkälle. Lisäksi laissa asetetaan lapsen kanssa asuvalle vanhemmalle velvollisuus antaa lapsesta tietoja, jotka helpottavat tapaamisoikeuden toteutumista. Vanhemmuuslain 6 luvun 15 b §:n mukaan lapsen kanssa asuvan vanhemman on osallistuttava lapsen ja toisen vanhemman välisiin tapaamiskustannuksiin. Kustannustenjaossa otetaan huomioon vanhempien taloudellinen tilanne ja muut olosuhteet. Kustannustenjakoa koskevaa päätöstä tai sopimusta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat muuttuneet. Vanhemmuuslain 6 luvun 20 ja 21 §:n mukaan tuomioistuin voi hakijan pyynnöstä huoltoa, asumista tai tapaamisoikeutta koskevassa päätöksessä tai väliaikaisessa määräyksessä velvoittaa vastapuolen sakon uhalla luovuttamaan lapsen, jos siihen on erityisiä syitä.
Lisäksi vanhempi, jolle ei ole myönnetty tapaamisoikeutta tai jonka tapaamisoikeus on evätty, voi pyytää tuomioistuinta vahvistamaan tapaamisoikeuden omille vanhemmilleen. Edellytyksenä isovanhempien tapaamisoikeuden vahvistamiselle on tällöin se, että vanhempi ei itse saa tavata lastaan (45 §:n 2 momentti). Esitöiden mukaan vanhempi ei tällaisessa tilanteessa voi itse turvata lapsensa ja isovanhempien välistä yhteyttä. Huomattavaa on, että isovanhemmilla ei ole oikeutta vaatia tapaamisoikeuden vahvistamista, vaan vaatimuksen tekee lapsen vanhempi.
Saksan siviilikoodin (BGB 1685.2) mukaan tapaamisoikeus lapseen nähden on hänelle läheisillä henkilöillä, jos heillä on ollut tosiasiallinen vastuu lapsesta (sozial-familiäre Beziehung). Tällaisen vastuun on katsottu olevan henkilöillä, jotka ovat asuneet samassa taloudessa lapsen kanssa pitkähkön ajan. Säännöksen soveltaminen ei rajoitu lapsen biologiseen sukulaiseen, vaan sitä voidaan soveltaa esimerkiksi vanhemman entiseen puolisoon tai avopuolisoon. Myös Saksan lainsäädännön mukaan tapaamisoikeuden tulee aina olla lapsen edun mukaista. Oikeutta hakemuksen tekemiseen ei ole rajoitettu. Viime kädessä tuomioistuin harkitsee tapauskohtaisesti, katsooko se säännöksen edellytysten täyttyvän.
Säännöksellä, jonka mukaan lastenvalvojan on tietyissä tapauksissa keskusteltava lapsen kanssa sopimuksen valmisteluvaiheessa, korostetaan lapsen mielipiteen huomioon ottamista. Säännös ei kuitenkaan vaikuta merkityksellisellä tavalla lastenvalvojien tehtäviin, sillä nykyinenkin lainsäädäntö velvoittaa lastenvalvojan selvittämään tarpeen vaatiessa lapsen omat toivomukset ja mielipiteen. Ehdotettu säännös on tarkoitettu erityistilanteita varten. Pääsääntönä on edelleenkin se, että lapsen mielipiteen selvittäminen myös sopimuksentekovaiheessa on vanhempien vastuulla.